Koululaisten liikuntapäivä Par 3 -kentällä

Liikkuva Koulu -tapahtuma Golf Talman Par 3 -kentällä

Yhteistyössä Keravan kaupungin koulutoimen kanssa Golf Talma järjestää Keravan neljäsluokkalaisille aktiivisen liikuntapäivän. Golfiin tutustumispäivät järjestetään Talmassa 6. – 10. toukokuuta, kunakin päivänä tulee yksi ryhmä aamupäivällä ja toinen iltapäivällä tutustumaan golfin saloihin. Tapahtuman kesto on noin kolme tuntia ja siinä ajassa koululaisille opetetaan golfin peruslyöntejä ja tutustutaan lajiin yleisesti. Ryhmien koko on 33 – 48 oppilasta. Yhteensä koululaisia viikon aikana tutustuu golfiin noin 450.

Jokaisen tilaisuuden ohjelma on seuraavanlainen: Oppilasryhmä jaetaan aluksi kolmeen pienempään ryhmään, joista yksi aloittaa svingin eli normaalin golflyönnin opettelun, toinen ryhmä tutustuu ns. chippilyöntiin eli lähestymislyöntiin ja kolmas puttaamiseen eli viheriöllä pallon lyöntiin reikään. Kukin ryhmä tutustuu ko. lyöntiin noin 20 minuuttia ja jokainen oppilas pääsee kokeilemaan. Tämän jälkeen vaihdetaan paikkoja niin, että noin tunnin kuluttua kaikki ovat tutustuneet näihin kolmeen eri lyöntiin. Tämän jälkeen oppilailla on evästauko.

Tämän jälkeen oppilaat jaetaan uusiin pienempiin 5- 7 oppilaan ryhmiin ja kukin ryhmä aloittaa ”oikean” golfin pelaamisen ns. Par3 -kentällä. Pelaamme muutaman väylän niin, että jokainen oppilas lyö vuorollaan palloa. Tämän pelin jälkeen on bussikuljetus takaisin koululle.

Ammattimaisesta golf-opetuksesta vastaa Vierumäki Golf Academy ja pro-opettajien apuna toimivat Golf Talma ry:n vapaaehtoiset. Oppilaat eivät tarvitse välineitä mukaansa, rento sään mukainen vaatetus ja kevyeen liikuntaan sopivat jalkineet, esim. lenkkarit riittävät. Tapahtumasta ei koidu kustannuksia oppilaille tai koululle. Koulut hoitavat oppilaiden eväspaketit.
Tapahtuman toteutuksesta vastaavat yhdessä golfseura Golf Talma ry, kenttäyhtiö Golf Talma Oy sekä Vierumäki Golf Academy. Kuljetukset hoitaa sipoolainen Packalen Bus. Aktia Pankki ja Golfin edistämissäätiö tukevat tapahtumaa apurahalla. Keravan liikuntapalvelut on mukana tapahtumassa ja osallistuvat kuljetuskuluihin.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail