Suomen suurimmat mestaruuskisat lähestyy

Kauden kohokohta lähestyy, kun viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin pelataan Golf Talman lyöntipelimestaruuskilpailu. Golf Talman mestikset ovat jo pitkään olleet Suomen suurimmat golfseurojen mestaruuskilpailut. Tänä vuonna kovatasoiseen seuramestaruuskilpailuun osallistuu yhteensä 138 pelaajaa.

Mestikset pelataan Golf Talman nopeilla viheriöillä. Kilpailun alla griinien nopeudet ovat nyt 3,3 ”stimppiä”. Ensimmäisen kisapäivän (perjantai) lähtölistaan pääset tästä linkistä.

Vuonna 2014 miesten mestaruuden voitti Elias Haukka ja naisten kilpailun Anna Kuitunen. Molemmat puolustavat tämän vuoden kilpailussa mestaruuttaan.

Golf Talma TV:ssä palataan vuoden 2014 mestaruuskilpailuiden tunnelmiin ennen viimeisen päivän starttia.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Golf Talmaan SM- hopeaa

Midien reikäpelin Suomen mestaruudet ratkottiin 26.-28.6. Lakeside Golfissa Sastamalassa.

Golf Talman Timo Pulkkinen selvitti tiensä finaaliin asti ja taisteli voitosta sitkeästi, mutta joutui kolmannella jatkoreiällä taipumaan mestaruuden vieneelle Helsingin Golfklubin Petri Lehdolle.

Onnittelut Timolle hienoista kisoista ja SM- hopeasta!

Linkki kilpailun tuloksiin tässä.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Reikäpelimestaruuskisat pelattu

Golf Talman reikäpelimestaruuskilpailut pelattiin viikonloppuna hyvinkin vaihtelevissa olosuhteissa. Perjantaina alkaneen turnauksen kaksi ensimmäistä pelipäivää pelattiin hienossa auringonpaisteessa, mutta sunnuntaille selvinnyt nelikko joutui viettämään finaalipäivän karuissa sateisissa olosuhteissa.

Hyvän peruskuntokauden merkitys korostui kestävyyttä vaativan kisan tuloksissa, sillä kaikki mitalipeleihin venyneet pelaajat osallistuivat ahkerasti Mid- ja miestoimikunnan suosittuihin sählytreeneihin talven aikana.

Mitalistit tutuilla sijoilla

Mestaruuden vei jo neljännen kerran kokenut konkari Jouni Pyy, peitoten finaalissa jo neljännen hopeansa saaneen Onni Floorin.  Jukka Happoselle sunnuntain välierätappio oli jo uran neljäs. Pronssiottelussa Happonen nuiji ensimmäistä kertaa mitaleista pelanneen Olli Vilanderin.

Kisan kaavio ja kaikki tulokset löytyvät täältä

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Aaton narutus pelataan sittenkin!

Kilpailu- ja tasoitustoimikunta päätti järjestää perinteisen juhannuskisan eli Aaton Narutuksen, vaikka se olikin unohtunut alkuperäisestä kisakalenterista

Kilpailu pelataan juhannusaattona 19.6. yhteislähtönä klo 11.

Lue kutsu täältä ja ilmoittaudu mukaan!

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Palauttamattomat tuloskortit viikkokilpailuissa

Kuluvan kauden viikkokilpailuissa on ollut nähtävissä jo edellisilläkin pelikausilla esiintynyt valitettava ilmiö. Joillakin pelaajilla näyttää olevan tapana jättää tuloskortti palauttamatta, jos kilpailu ei ole mennyt aivan toiveitten mukaan. Tällainen toiminta ei ole millään muotoa golfin rehellisten ja lajia sekä kilpakumppaneita kunnioittavien periaatteiden mukaista, mutta sen lisäksi se voi vaikuttaa paitsi henkilön itsensä myös muiden samaan kilpailuun osallistuneiden tasoituksiin.

Kaikissa Golf Talma ry:n järjestämissä kilpailuissa lasketaan nk. CBA-kerroin osallistujien pelaamien tulosten perusteella. Tämä kerroin kuvastaa sitä kuinka hyvin pelaajapopulaatio on onnistunut pelaamaan omiin tasoituksiinsa nähden. Mitä huonommin on onnistuttu, sitä negatiivisempi kerroin on. Huonoimmillaan kerroin on –4, ja silloin mahdolliset tasoitusmuutokset koskettavat ainoastaan niitä pelaajia, joiden tasoitus korjauksen jälkeen laskee. Kenenkään tasoitus ei siis tuolla kertoimella nouse.

CBA-kertoimen määräytymiseen vaikuttaa siis koko pelaajapopulaation suoritus ko. kilpailussa. Nyt kun osa pelaajista jättää tuloskorttinsa palauttamatta, heidän tuloksensa jää pois laskennasta ja kerroin saattaa olla erilainen kuin se olisi, jos kaikki tulokset olisivat mukana laskennassa. Niinpä yksikin palauttamaton tuloskortti voi pahimmillaan vaikuttaa usean muun kisaan osallistuneen pelaajan tasoitukseen.

Palauttamaton tuloskortti voi myös vaikuttaa pelaajan omaan tasoitukseen, etenkin kun palauttamattomia tuloskortteja kertyy monta. Vuosittain tehtävässä AHR-tarkistuksessa pelaajan tasoituskelpoisten tulosten mediaani on määräävässä asemassa mahdollista tasoituskorjausta ajatellen. Jos huonot tulokset jätetään pois laskennasta, niin pelaajan tasoitus ei korjaudukaan kohti oikeaa (korkeampaa) tasoaan. Tällä taasen on jälleen merkitystä pelaajapopulaation CBA-kerrointa laskettaessa, koska kyseinen laskenta perustuu pelaajien tasoituksen antamaan odotusarvoon. Tätä kautta yksittäisen pelaajan palauttamattoman tuloskortin vääristämä tasoitus vaikuttaa CBA-kertoimeen ja sitä kautta muidenkin kilpailijoiden tasoituslaskentaan ja tasoituksiin.

On ymmärrettävää, että tuloskortin palauttaminen voi poikkeustapauksissa unohtua. Sen sijaan toistuva ’unohtaminen’ ei ole sen paremmin ymmärrettävää kuin hyväksyttävääkään yllä kuvatuista syistä johtuen. Siksi Golf Talman kilpailu- ja tasoitustoimikunta on päättänyt seuraavaa koskien viikkokilpailuja:

– Kilpailu- ja tasoitustoimikunta pitää kirjaa jokaisesta palauttamattomasta tuloskortista
– Ensimmäisellä kerralla pelaajaan ei olla yhteydessä, mutta asia rekisteröidään
– Toisella kerralla pelaajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä ja pyydetään selvitystä, joka tulee toimittaa ennen osallistumista seuraavaan osakilpailuun. Puuttuva selvitys estää osallistumisen ko. osakilpailuun
– Kolmas palauttamaton tuloskortti ilman perusteltua syytä johtaa hylkäämiseen kyseisen kauden koko viikkokilpailusta

Joillakin henkilöillä on tätä kirjoitettaessa jo kaksi tai useampia palauttamattomia tuloskortteja. Heidän kohdallaan seuraava kerta tarkoittaa selvityspyyntöä ja sitä seuraava hylkäämistä tämän kauden viikkokilpailuista.

3.6.2015
Golf Talma ry
Kilpailu- ja tasoitustoimikunta

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Lähde talkoolaiseksi junnujen Aluetourkisaan

Talkooväkeä tarvitaan junioreiden Aluetourin kisaan!

Talman Masterkentällä pelataan lauantaina 16.5. junioreiden Aluetourin kisaan nro 2. Osallistujia tulee toista sataa, ja järjestääksemme hyvän kilpailun tarvitsemme vapaaehtoisia starttereita, forecadejä ja tulospalvelijoita. Toimitsijavuorot kestävät 2, 4, 6 tai 8 tuntia oman valinnan mukaan. Palkkioksi vapaaehtoiset saavat hyvän mielen ja pullakahvit, pitkiä vuoroja tehneet saavat lounaan.

Ilmoittaudu pian Golf Talman toimistoon sähköpostitse [email protected]

Kiitämme jo etukäteen kaikkia mukaan lähteviä tärkeästä panoksestanne onnistuneen tapahtuman luomisessa.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Seuratuomarikurssi Golf Talmassa

Lauantaina 21.3. järjestetään jäsenille avoin seuratuomarikurssi.

 

Golf Talman kilpailu- ja tasoitustoimikunta järjestää kaikille Golf Talman jäsenille avoimen ja maksuttoman seuratuomarikurssin lauantaina 21.3. Kurssille ovat tervetulleita kaikki säännöistä kiinnostuneet eikä osallistuminen velvoita mihinkään. Halukkaat voivat testata osaamistaan kurssin päätteeksi järjestettävässä tuomarikokeessa, jonka hyväksytysti läpäisseille myönnetään seuratuomarikortti.

Kurssi alkaa kello 10.00 Golf Talman klubitalossa ja kestää ruokailuineen noin kuusi tuntia, minkä jälkeen seuraa vapaaehtoinen sääntökoe, johon on aikaa varattu enintään 100 minuuttia. Kurssilla käsitellään lyhyesti kilpailun järjestämiseen liittyvät olennaisimmat asiat sekä tuomaritoiminnan perusteet. Suurin osa ajasta käytetään sääntöihin tutustumiseen esimerkein, havaintokuvin ja -videoin sekä tietenkin keskustelun avulla.

Jos kiinnostuit, niin ilmoittaudu 17.3. mennessä NexGolfin kautta(ruokailun vuoksi tarvitsemme mahdollisimman tarkan tiedon osallistujamäärästä etukäteen). Lisätietoja kurssista ja tuomarikoulutuksesta yleensäkin antaa kurssin vetäjä, liittotuomari Kari Lahtinen, 040 550 1344.

Tervetuloa!

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail

Tasoitusten vuositarkistus tehty

Tasoitus muuttui noin 300:lla jäsenellä

 

Annual Handicap Review – AHR eli tasoitusten vuositarkistus on pakollinen toimenpide kaikille EGA:n (European Golf Association) alaisille maille. AHR:n tarkoituksena on saada pelaajan tasoitus oikeanlaiseksi mikäli pelaajan edellisen kauden tulostaso ei vastaa hänen tasoitustaan.

Tasoitusten vuositarkastus vuodelta 2014 tehtiin kaikille jäsenillemme perjantaina 2.1.2015.

Vuosianalyysiin otetaan vähintään kahdeksan viimeisintä tasoituskierrosta, joista on tiedossa pistebogeypisteet. Mikäli jäsenellä ei ole riittävästi kierroksia, täydennetään tilastoa edellisen kauden tasoitushistoriamerkinnöillä. Tasoituskierrosmerkinnöistä saatua pistebogeypisteiden mediaania verrataan tämän jälkeen tasoituskohtaisiin taulukkoarvoihin. Mediaanin ja taulukkoarvon erotuksen perusteella vuositarkistus voi joko nostaa tai laskea jäsenen tasoitusta. Mahdollinen muutos voi olla -2.0, -1.0, 0, +1.0 tai +2.0. Jos pelaajalla on esimerkiksi kahdeksan merkintää, joista yksi on laskeva ja loput seitsemän nostavia, on tulosten mediaani alhainen ja pelaajan tasoitus nousee.

Lisätietoa (mm. tarkemmat laskentaperiaatteet)  tasoitusten vuositarkastuksesta  EGA:n tasoitusmääräysten liitteestä C (sivut 67 – 71) sekä Suomen Golfliiton tiedotteesta (mm. oikeat vertailuarvot) vuodelta 2013 täältä.

Tasoituksenne on tarkistuksen yhteydessä voinut pysyä ennallaan tai nousta/laskea yhdellä tai kahdella. Lisäksi pelaajat, joiden tasoitus vuoden 2014 lopussa perustui kolmeen tai vähempään tasoitustulokseen, menettivät ns. EGA:n aktiivisen tasoituksen vuodelle 2015. Kyseinen tasoitus muuttui ei-aktiiviseksi. Tämä ei tarkoita tasoituksen poistumista vaan tasoitusta pidetään normaalin tapaan yllä pelaajan ja seuran toimesta. Tämä ei vaikuta normaaliin pelaamiseen millään tavalla. Kyseisellä ei-aktiivisella tasoituksella voi myös osallistua lähes kaikkiin Golf Talmassa pelattaviin kilpailuihin.

Ei-aktiivinen tasoitus muuttuu aktiiviseksi, kun pelaaja on palauttanut vähintään kolme tasoituskelpoisten edellytysten vallitessa pelattua tulosta vuoden 2015 aikana. Tähti tasoituksen perässä tarkoittaa sitä, että tasoitus on aktiivinen.

Tasoitushistoria löytyy NexGolfista

Voimassa olevan tasoituksen voi tarkistaa kirjautumalla Nexgolfiin omilla tunnuksillaan. Kirjauduttuanne sisään, valitkaa ’OMAT JÄSENTIEDOT’ ja sen jälkeen avatkaa välilehti ’TASOITUSHISTORIA’. Kirjautumisessa tarvittava jäsennumero löytyy mm. jäsen- ja tasoituskortista.

Jos ette ole itse muuttaneet salasanaa, on se oletusmuodossa. Oletussalasana on kuusi merkkiä pitkä ja muodostuu seuraavasti: kaksi ensimmäistä kirjainta etunimestänne, kaksi ensimmäistä kirjainta sukunimestänne sekä kaksi ensimmäistä numeroa syntymäajastanne.

Esimerkki: Matti Meikäläinen on syntynyt 12.11.1964. Matin oletussalasana on MaMe12.

Kirjainten koko on merkitsevä.

Salasana hukassa?

Voit tilata itsellesi uuden salasanan sähköpostiisi kirjautumissivun ”Unohtuiko salasana?” -linkistä. Sinulta kysytään jäsennumero ja sähköpostiosoite, joiden tulee vastata jäsentietoihin tallennettuja tietoja. Tämän jälkeen järjestelmä luo sinulle satunnaisen salasanan ja lähettää sen sähköpostiosoitteeseesi.

FacebooktwitterlinkedinmailFacebooktwitterlinkedinmail