
Nygårdintie 115-6
04240 Talma
puh: 09 274 6540
email: golftalma@golftalma.fi

Golf Talma Oy:n hallitus on yhtiökokoukselle esittänyt, että tulevana vuotena panostusta kenttään lisätään. Tämä merkitsee myös korkeampaa hoitovastiketta osakkaille, hoitovastiketta ehdotetaan nostettavan 120 eurolla. Tavoitteena on kerätä hieman reilummin rahaa tulevina vuosina ja saada edessä olevia kentän korjaus- ja parannustöitä tehtyä nopeutetussa aikataulussa. Hallitus on esittänyt osakkaille alustava investointisuunnitelman aina vuoteen 2015 asti.
Muutama osakkaamme on ollut minuun yhteydessä ja kysynyt yhtiökokouksen esityslistalla olevista investoinneista ja erityisesti niiden rahoittamisesta. He ovat sitä mieltä että investointeja pitäisi rahoittaa rahoitusvastikkeen keräämisellä eikä hoitovastiketta korottamalla. On ollut jopa mielipidettä, että esitetty toimintamalli olisi yhtiöjärjestyksemme vastainen.
Olen ollut kesällä yhteydessä tilintarkastajaamme PricewaterhouseCooperissa ja keskustellut hänen kanssaan asiasta uudestaan viime viikolla. Hänen mukaansa toimintamallimme on ilman muuta yhtiöjärjestyksen ja lain mukainen. Tässä perustelut:
Tulorahoitus:
Yhtiömme hankkii tulorahoitusta noin 800t€ vuosittain. Ulkopuolelta hankittavat tulot, ylittävät reilusti vuosittaisten investointien menot. Voidaan siis yksinkertaistetusti sanoa, että tulorahoituksella katetaan kaikki investoinnit sekä osa hoitokuluista. Loppuosa hoitokuluista kerätään osakkailta hoitovastikkeena.
Hoitovastike:
Vuodelle 2012 ehdotetut investoinnit eivät eroa aikaisempien vuosien investoinneista. Hoitovastiketuloja voidaan käyttää laajasti korjaukseen ja kentän kehittämiseen. Aivan kuten asunto-osakeyhtiössä, vastiketuloja voidaan kerätä ja käyttää korjauksiin. Hoitovastikekulut ja rahoitusvastikkeella rahoitettavat toimet menevät jonkin verran päällekkäin, niiden väliin on mahdotonta tehdä selvää rajanvetoa.
Rahoitusvastike:
Yhtiöjärjestyksessämme oleva rahoitusvastikkeen keräämismahdollisuus peruskorjauslainoja varten, se ei poissulje muita rahoitusvaihtoehtoja. Rahoitusvastiketta voi kerätä vain lainan poismaksamista varten.
Toivottavasti tämä selventää nykyistä toimintamalliamme. Luonnollisesti Golf Talmassa tullaan jatkossakin keskustelemaan siitä miten investointeja pitäisi rahoittaa. Tämä sen takia, että A- ja B-osakkeiden asema on erilainen rahoitusvastikkeen osalta. Toiveeni on, että löydämme sekä noudatamme jatkossakin mahdollisimman selkeää ja oikeudenmukaista linjaa.
Terveisin,
OP Nissinen
toimitusjohtaja