Kapteeni muistuttaa erityisesti etiketistä

(tyhjä)15.05.2015

Pääosa pelaajista toimii etiketin ja hyvien tapojen mukaisesti kentillämme, josta suuret kiitokset heille. Mutta valitettavasti joillakin pelaajilla niin etiketti kuin säännöt sekä huomaavaisuus toisia pelaajia kohtaan on talven aikana pudonnut pois. Niinpä jälleen kerran minun täytyy muistuttaa, että edellä mainitut asiat koskevat kaikkia pelaajia, eikä niitä saa tai voi mitenkään soveltaa oman mielen mukaiseksi.

Lähtöaika
Ykköstiiltä ryhmän ensimmäinen avaus lähtee täsmälleen säädettynä lähtöaikana, ei ennen eikä jälkeen. Pelaajan on oltava vuorollaan heti valmis avaamaan, hänellä on hanska, tii, merkattu pallo ja maila kädessään sekä mahdolliset etäisyysmittaukset tehtynä. Greenihaarukka on tietysti jokaisella pelaajalla taskussa. Joillakin kentillä valvoja antaa porttikiellon pelaajalle, jolta ei löydy greenihaarukkaa.

Pelirauha ja huomaavaisuus
Kun pelikaveri on lyömässä palloaan, seiso riittävän kaukana, älä puhu tai liiku ja katso ettei varjosi häiritse hänen lyöntilinjaansa. Katso minne hänen pallonsa menee, sillä lyöjä ei aina näe minne pallo menee. Huuda FORE jos kaverin lyönti antaa siihen aihetta. Näin toimien nopeutat peliä ja olet huomaavainen sekä mukava toiset huomioon ottava pelikaveri.

Ohittaminen
Tämä on asia, joka aiheuttaa edelleen eniten ongelmia kaikilla kentillä, niin myös meillä. Niinpä muistutan jälleen kerran tästä asiasta. Mikäli ryhmäsi on jäänyt edellä menevästä ryhmästä niin, että väylää on tyhjänä parin ryhmän verran ja takana tuleva ryhmä on teitä nopeampi, riippumatta oman ryhmäsi pelinopeudesta, niin toimikaa silloin seuraavasti:

Nopeuttakaa peliänne niin, että kurotte välimatkan edellänne pelaavaan ryhmään kiinni mahdollisimman pian. Jos se on mahdollista, niin ilmaiskaa takananne tuleville aikomuksestanne nopeuttaa peliänne ja tavoittaa edellänne pelaava ryhmä.

Jos huomaatte jatkuvasti jäävänne lisää edellänne olevasta ryhmästä niin, pyytäkää perässänne tulevaa ryhmää ohittamaan teidät välittömästi. Huomaavaiset pelaajat eivät jää odottamaan, että takana tulevat nopeammat pelaajat joutuvat pyytämään ohituslupaa.

Jokaisen golfarin tiedossa varmasti on se, ettei golfkentillä ole erityisiä ohituspaikkoja vaan ohitus voi tapahtua millä tahansa väylällä tai väylien välillä sekä tiiauspaikalla. Koskaan ei sanota takana pelaavalle nopeammalle ryhmälle, että annamme ohitusluvan sitten kun tulee sopiva ohituspaikka.
Sanotaan mieluummin vaikka niin, että seuraavassa avauksessa pyydämme ryhmäänne ohittamaan meidät. Tärkeintä tässä on se, että takana tulevat tietävät ohituspyynnön tulevan pian. Näin toimien vältytään ohitustilanteissa aivan liian usein tapahtuvilta pahoiltakin sanaharkoilta.

Nopeat pelaajat välttäkää liian ärhäkkää päälle painamista, odottakaa hetki sillä useimmiten ohituspyyntö tulee varsin pian. Jos kuitenkin ohituspyyntö viipyy mielestänne kohtuuttoman kauan,
niin esittäkää pyyntönne ohittamisesta kohteliaasti ilman turhia huomautuksia ohitettavalle ryhmälle. Älkää pyytäkö tarpeettomia ohituksia kentän ollessa täysi. Muistakaa kiittää ohittamianne pelaajia.

Kentän ollessa täysi ei ole hyväksyttävää se , että peräkkäin on kaksi kahden tai yhden pelaajan
ryhmää, jotka jatkuvasti painavat edellään pelaavien niskaan. Tämä aiheuttaa turhia ohituksia ja hidastaa oikeudettomasti täysien ryhmien peliä. Meillä ei ole valvojia, jotka ilman muuta yhdistäisivät tällaiset ryhmät. Siksi esitän vetoomuksen, että toimikaa oikein ja yhdistäkää ryhmät. Jos kapteenina näen kentällä tällaisia tilanteita, minun on pakko puuttua tilanteeseen ja vaatia ryhmiä yhdistymään. Toivottavasti en joudu sitä tekemään vaan pelaajat ymmärtävät itse toimia niin kuin oikein on.

Eräät luulevat, ettei ohituslupaa tarvitse antaa ja on lisäksi epäkohteliasta sitä edes pyytää, mikäli ryhmä pelaa ihanneajan mukaisesti. Yksiselitteisesti asia ei ole näin vaan ja ainoastaan tärkeää on se, että pysytään edellä menevän ryhmän vauhdissa. Siis ohituspyyntö annetaan siinäkin tapauksessa, että pelataan ihanneaikaakin nopeammin, mutta edessä on tyhjää ja takana tuleva ryhmä pelaa nopeammin. Ja onhan se itsellekin mukavampi kun antaa nopeampien mennä ja välttyy
tunteelta, että pitää kiirehtiä alta pois. Oikein suoritettu ohitus kestää muutaman minuutin, eikä sillä ole oleellista vaikutusta omaan kierrosaikaan, kun taas nopeammille vaikutus voi olla merkittävästi enemmän. Tiedän jo etukäteen tämän kohdan aiheuttavan närkästymistä, mutta säännöt ja etiketti eivät ole minun keksimiäni.

Scramble kisoista kuulen toistuvasti valituksia takana tulevilta pelaajilta, kuulemma ko. kisakierros kestää joskus lähes kuusi tuntia. Näinhän se ei saa olla. On turhaa ajankäyttöä arpoa ja miettiä kohteliaisuus syillä, millä pallolla jatketaan. Ei se kaveri pahastu tai ei ainakaan pitäisi pahastua jos sanoo, että näköjään tuo pallo näkyy olevan paremmin, jatketaan sillä. Useimmiten nähdään jo palloille kävellessä millä pallolla jatketaan ja pelaajilla pitää olla lyöntivalmius välittömästi yksinpelaamisen tapaan.

Moni saattaa ajatella, että mitä se kapteeni toistuvasti kirjoittelee itsestään selvistä asioista, haluaako se olla tärkeä. Mutta tosi asia on se, että tehtäväni vuoksi joudun valitettavasti liian usein selvittämään hankalaksikin kuumenneita tilanteita, joita ei olisi ollenkaan, mikäli kaikki pelaajat toimisivat kentällä etiketin mukaisesti ja olisivat huomaavaisia pelikavereitaan kohtaan. Kaiken kattavia ja kaikki tilanteet huomioon ottavia tilanteita on mahdoton kirjoittaa, niinpä muistutan, että järjen käyttö sekä jääräpäisyyden välttäminen on golfissakin sallittua, jopa toivottavaa.

Kintuille lyömistä on myös ollut luvattoman paljon, joita olen joutunut turhan usein selvittämään. Yritetään ymmärtää se, ettei kintuille lyönti yhtään nopeuta pelikierrosta ja se on ehdottoman huonoa käytöstä sekä väärä tapa pyytää ohitusta.

Lopuksi pyydän kaikilta pelaajilta malttia ja pitkämielisyyttä ettei turhan herkästi vedetä sitä kuuluisaa hernettä nenään vaan ollaan huomaavaisia ja mukavia golfaajia sekä ymmärretään se, etteivät kaikki pelaajat ole niin hyviä ja taitavia sekä kaiken golfista tietäviä kuin itse olen.

Toivotan mukavaa jatkoa kesälle ja golfista sekä hyvästä seurasta nauttimista kaikille talmalaisille!

Rauno Kari
kapteeni