Kapteenin avauslyönti starttasi Golf Talman pelikauden

GT ry, Kilpailut09.05.2023

Lauantaina vietettiin Golf Talman kauden avajaisia viileässä, mutta pelaamaan houkuttelevassa säässä. Ennen kauden avauskilpailua kuultiin mitä kaikkea Talmassa on tehty talven aikana pelaajien ja kenttien eteen, jotta tulevasta kaudesta tulisi onnistunut ja pelaajille nautinnollinen.

Niin paljon tapahtuu, ettei kaikkea napakoissa haastatteluissa ehditty kertomaan, mutta muutama esimerkki tulevasta. Masterin ykkösväylän parannustyö on valmis ja pelissä, uusi harjoittelualue saa vielä hetken rauhassa kasvattaa ruohoa ja Laakson ykkösen uudet väylälinjaukset ja greeni päästään pian kylvämään. Uuden sadetusjärjestelmän tilanteesta tiedotetaan tarkemmin yhtiön kevätkokouksessa myöhemmin toukokuussa. Valmennustoimikunta on työstänyt valmennuspolut junioreille ja klubipelaajille, kilpailutoimikunta laatinut kriteeristöt Talman edustuspelaajille ja klubitoimikunta laatinut kattavan ja mittavan tapahtumakalenterin, jossa on yli 80 tapahtumaa ja kilpailua tulevalle kaudelle. Viestintä ja markkinointi toimikunnan haasteena onkin tiedottaa mahdollisimman kattavasti tapahtumista ja lisäksi pelaajiemme menestyksestä kauden aikana.

Avaustapahtumassa nostettiin liput liehumaan Talman mäelle ja kapteeni löi komean avauslyönnin. Avauksen jälkeen paikalla olleilla oli mahdollisuus Tutustua Sipoon Sykkeen InBody mittauksiin, Petteri Kytölän Osteopatiaklinikan Cryo-kylmähoitoihin, rangella GT:n golfvamtajien opetusklinikoihin ja Sipoon Sykkeen opastuksella uusien kuntolaitteiden käyttöön.

Kaikkien tapahtumassa paikalla käyneiden kesken arvottiin:

Ravintola-lahjakortit
Mikko Aho
Ville Järvi

Pallopaketit (12 kpl)
Nea Ala-Nikkola
Timo Forsberg
Harry Dahlberg

Lippikset
Harri Huhtala
Elias Haukka
Kari Salminen

Pipo
Kirsi Rastas
Santeri Järvenpää
Tiina Kukkonen-Suvivuo

Ja sitten Masterilla pelattuun avauskilpailuun, johon oli ilmoittautunut kevään koleudesta huolimatta 80 pelaajaa. Pelimuotona oli tasoituksellinen lyöntipeli, jossa voiton vei Markku Lappi, toisena Pekka Joronen ja kolmantena Jean Taillon, kaikki tuloksella 71. Parhaan Scratch tuloksen teki Pasi Metsänheimo, 74 lyöntiä. Erikoiskilpailuissa lähimmäs lippua väylällä 6 löi Lauri Westerholm 5,57 m ja pisimmän avauksen väylällä 9 Antti Pernaa.

Iso kiitos kaikille avajaisiin ja kisaan osallistuneille, yhteistyökumppaneilla ja tapahtuman tekijöille, tästä on hienoa lähteä vauhdikkaaseen ja viihdyttävään kauteen 2023.