Golf Talman junioripolun tärkeimpiä tavoitteita on lapsen tai nuoren osallistuminen kisoihin vapaaehtoisesti, rohkaisevasti ja ainoastaan positiivisen valmennuksen kautta.
Miksi kannattaa osallistua junnukisoihin:
Kilpaileminen tutustuttaa toisiin juniorigolfareihin, antaa unohtumattomia kokemuksia ja asettaa tavoitteellisuutta harjoitteluun. Lisäksi kilpailumatkat ovat mukavia ja monesti unohtumattomia tapahtumia mitä on mukava syksyllä ja myöhemminkin muistella. Uusia, mahdollisesti aikuisuuteen kantavia ystävyyssyhteita solmitaan ja sitä kautta kisoihin on kerta kerran jälkeen mukava lähteä, ja positiivisuuden kautta kisamenestystäkin voi alkaa näkyä.
Suosittelemme osallistumaan niin Golf Talman omiin kisoihin, kuin Golfliiton eri sarjoihin.
KISAKORVAUKSET kaudella 2021.
Pelaajan on kuuluttava GT valmennusryhmään hakiessaan korvausta. Lounasta ei korvata.
Golf Talman kilpailevalle juniorille maksetaan kulukorvauksia enintään 300 euroa kaudelta 2021. Korvattavia kuluja ovat harjoituskierroksen pelimaksu, kilpailumaksu, ja 5 euron poletit. Jos kilpailukulut ylittävät 300 euroa kauden aikana, voidaan kilpailijoille mahdollisesti maksaa lisäkorvauksia kauden lopussa kun toimikunnan taloudellinen tilanne on selvillä. Harjoituskierrokselle osallistuva vanhempi saa pelata kierroksen puolella green feen hinnalla, mutta tämä kustannus ei kuulu korvattaviin kuluihin.
Junioripelaajan kulukuitit toimitetaan skannattuna sähköpostiin [email protected].
Tilitys tehdään kahdessa osassa, heinäkuun alussa ja viimeistään kuukausi kilpailukauden päättymisestä. Voi myös toimittaa kaikki kuitit kerralla kauden päätyttyä.
Kuiteiksi kelpuutetaan vain kassakuitit eli maksupäätetosite maksusta ei ole riittävä tosite.
Mukavaa golfkesää 2021 kaikille junnuillemme!
GT Junioritoimikunnan psta.
Lasse Tynkkynen 040 845 7307