Osakasvaihto vuodelle 2021 uudistuu – myös pelioikeuden vuokraajille etu

Info10.02.2021

Golf Talma Oy:n osakkailla on ollut vuodesta 2015 asti mahdollisuus vierailla veloituksetta kahdesti kaudessa osakasvaihto-ohjelmassa mukana olevilla kumppanikentillä. Vuonna 2021 osakasvaihto-ohjelmaan liittyy mukaan Master Golf Espoosta. Tulevalle kaudelle Vierumäki Golf puolestaan jää ohjelmasta pois. Mukana ovat lisäksi tutut Pickala Golf sekä St. Laurence Golf.

Yhteistyön tarkoituksena on ollut alusta lähtien luoda osakkuudelle lisäarvoa ja palkita golfkenttien sitoutuneimpia pelaajia, osakkaita.

Vaihto-ohjelma toimii siten, että mukana olevien kenttien osakkeenomistajat saavat pelata kullakin kumppanikentällä kaksi kierrosta ilman eri maksua golfkauden 2021 aikana välillä 15.5.-31.10. Etua voi hyödyntää osakasluettelon mukaiset osakkeenomistajat, jotka omistavat vähintään 50% osuuden osakkeesta. Etu on henkilökohtainen eikä se ole siirrettävissä eikä käytettävissä osakkaiden omilla kentillä.

Ajanvaraukset tehdään kunkin kentän vieraspelaamista koskevien sääntöjen mukaisesti. Osakkaan tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä osakasvaihtoa hyödyntäessään.

Käyttäessään osakasvaihtoa, voi osakas viedä mukanaan samaan lähtöryhmään myös enintään kolme vierasta, jotka saavat saman alennuksen joka annetaan ko. kentällä osakkaan vieraille.

Pelioikeutetulle myös etua

Vaihto-ohjelmassa myös pelioikeuden vuokraajat saavat etua. Vuokrapelioikeudella pelaavat saavat pelata kullakin kumppanikentällä (poislukien Master Golf) kaksi kierrosta hintaan 30 euroa per kierros kaudella 2021 välillä 15.5.-31.10. Etu on luonnollisesti myös henkilökohtainen.